perjantai 3. tammikuuta 2014

FINALLY MY CHRISTMAS TIME!

25. PÄIVÄ JOULUKUUTA
Hyvää joulua! Kyllä olen myöhässä aikataulusta, mutta halusin tehdä teille lukijoille vähän pidemmän ja erilaisen postauksen minun koko joulusta ja uudesta vuodesta. Kaikkia kuvia en viitsinyt tähän pistää ettei tule liian pitkä ja muutenkin kamera unohtu aina välillä, mutta kuvia klikkaamalla pääsee mun flickrin sivuille josta löytyy enemmän kuvia. Nyt tähän minun joulutarinaani..
Kaikki alkoi tietenkin hakemalla pienempi ja kaunis joulukuusi ja koristelemalla se kaikkien koristeiden ja kynttilöiden kera. Sekä laittamalla kuusen alle ihanat joululahjat, jotka illalla avattaisiin. Kuinka paljon jouluna taas syötiin? Ihan liian paljon, mutta se oli ansaittu ja eikö se ole aina niin, että hyvä ruoka ja parempi mieli? Ensi jouluna taas uudet ruuat. Meidän perinteisiin kuuluu kunnioittaa myös omia ja muiden sukulaisia viemällä heille kynttilät omille haudilleen. Miten ihanaa olisi, jos nämä sukulaiset viettäisivät meidän kanssa vielä joulua. Hyvää joulua eno, vaari ja mummi<3


26. PÄIVÄ JOULUKUUTA ELI JOULULAHJOJEN ESITTELY
Tänä vuonna sain kaikkea tarpeellista, mikään ei ollut "turhaa". Joten niihin siis...
Rahaa ja lahjakortteja. Minun mielestäni on kiva saada enemmän paketteja, kuin rahaa tai lahjakortteja koska paketeissa on aina se yllätyksen "tunnelma", mutta tietenkin rahat ja lahjakortit on melkein jo käytetty, hehe. Pyysin kummitätiä tuomaan mulle tollaisen saman mustan pussukan kun edellinen oli jo pahasti rikki. Sisältä sitten paljastui rahaa ja tuo pienempi pussukka, joka on ihan yli söpö. Minulle ja poikaystävälle kummitäti toi yhteiseksi Trivial Pursuit- pelin, jota sitten pelattiin illemalla.
Poikaystävältäni ja heidän perheeltään ja sukulaisiltaan sain aivan ihanat lahjat, jotka varmaan näkyvätkin tossa kuvassa! Sain myös lisää koruja eli yhden kaulakorun. Tässä on mun toiseksi parhaimmat lahjat. Kuten varmaan huomaatte tuollainen uusin philipsin puikkokiharrin, jossa on uusi teknologia. Voisin tehdä siitä postausta myöhemmin? Ja super ihana tangle teezer matkaversio, jossa on "piikkien" päälle asetettava matkasuoja. Pyjaman sain hoitokoiran omistajalta joululahjaksi ja race marinen housut sain vanhemmiltani. Molemmat asut ovat niin pehmeitä ja mukavia pitää päällä. Viimeisempänä kaikista suurin ja tarpeellisin lahja nimittäin Ipad Air! En yhtään arvannut paketissa olevan tämä, koska vanhempani tekivät pienen jekun ja laittoivat sen ostamaansa viinilasi pahvilaatikkoon kerroksineen. Olikohan pahvilaatikossa neljä kerrosta, joissa luki jotain tekstiä; "kaiva vielä syvemmälle niin löydät lahjasi" tai jotain vastaavaa. Toi on kyllä tosi tarpeellinen lahja kouluun tai matkoilla ja blogillekkin, koska tuossa on cellural eli mobiilidata. 

31. PÄIVÄ JOULUKUUTA ELI UUSIVUOSI 
Mulla oli yksi elämäni parhaista uusistavuosista. Vietin sen poikaystäväni, kavereiden ja kullan sukulaisten kanssa. Poikaystävä oli myynyt perheensä kanssa raketteja, joten ampumista riitti ja haettiin vielä kello 10 illalla lisää raketteja mautoon, joka oli ihan täynnä pelkkiä raketteja. Perinteisesti alettiin ampumaan klo 11 aikoihin, jolloin kaikki sitten menivät sellaiseen kasaan omien rakkaidensa kainaloihin, huudettiin hyvää uuttavuotta ja saatin kaikki uudenvuoden pusut. Sain ensimmäisen uudenvuoden pusun, tuntui ihan new years eve- elokuvalta!

Oltiin ystäväni Sohvin kanssa "pienellä" shoppailu reissulla ja käytiin samalla syömässä Amarillossa. Minun mielestä tuo salaatti on vain niin hyvää, eikä sitä osaa itse samaa makua tehdä kotona ja vielä nuo cashew pähkinät, jotka ovat ihan taivaallisia.
Oli myös pakko otttaa kuva kiireessä kävellen tosta puusta, kun oli niin kaunis ja antoi tunnelmaa. Harmi ettemme saaneet jouluna kunnon lumia, koska se on todella kauniin näkönen kun lunta sataa ja valot loistavat. Tässä nyt vähän ostoksia, vikana tulee vielä nopeasti otettu pieni video kooste rakettien ampumisesta ( isoimmat jäivät kuvaamatta, koska halusin katsoa ne itse)...

Tässä yksi ostos vilasta tai itse asiassa kaksi, koska ostin kaksi kappaletta 59,95€ todella hyvät housut melkein kuin dr.denimit, mutta saat kaksi housua samaan hintaan. Suosittelen, jos etsitte denimejä halvempia housua! Pahoittelut muuten kuvan laadusta. Hain eilen itselleni tuon Canonin kaukolaukaisimen, joten asukuviakin on enemmän tulossa vielä tarvitsisin vain telineen!

Ostin kultajousen lahjakortilla itselleni toivoman valkoisen pienen o.n.e kellon, joka osottautui todella mielyttäväksi käteen. Se on niin kevyt ja pieni.
Naamakuvaa, uusi kello kädessä ja puikkokiharimella lainelletut hiukset.
Ipadille kotelo ja siihen kuuluvat bluethoot yhteydellä näppäimet. Tosi näppärä tollanen ja saa nopeasti näppäimet päälle.

Ostetettii kaverin kanssa Skopunktenistä ota kolme maksa kaksi kampanjalla mulle kahet kengät ja Sohvi osti pikkusiskolleen. Itse sain noi toiset kengät 4,90€:lla ilmaiseksi ja ensimmäisistä maksoin 19,90€. Molemmat kengät olivat täydellinen ostos, koska sopii jalkaa hyvin ja on helppo kävellä.

 Fireworks from vivianlaura on Vimeo.

TOIVOTTAVASTI TYKKÄSITTE TÄLLÄISESTÄ PIDEMMÄSTÄ POSTAUKSESTA, HYVÄT VIIKONLOPUT JA NAUTTIKAA LOMASTA, JOS TEILLÄ VIELÄ ON. ME LÄHDETÄÄN KOHTA KEILAAMAAN, MOIKKA!

2 kommenttia: