lauantai 20. huhtikuuta 2013

Thailand part. 2

Nyt vähän selostusta tähän Thaimaan matkaan (jos jotakuta vielä kiinnostaa) Niinkuin edellisessä postauksessa mainitsin oltiin kaksi viikkoa Thaimaassa Krabilla Aonang kaupungissa. Viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten oltiin Koh samuilla ja Bangkokissa. Paikat erosivat aika paljon toisistaan.

Meidän hotelli oli uskottoman hieno ( edellisessä postauksessa näkyy kuvia ) se oli siisti, perhe-hotelli, ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Ainut miinus oli Aonangin ranta, joka sijaitsi kauempana hotellista, johon mentiin kävellen tai tuktukilla. Käytiin kuitenkin melkein jokainen ilta siellä käymässä, kun ostoksia tehtiin. Thaimaassa oli kuulemma tuohon aikaan ennätyksen kuumaa, meillekkin sanottiin että juokaa vettä ja pitäkää oma vesipullo jokaiselle mukana, koska aurinko porotti joka päivä kun naantalin aurinko.

Alku on aina kun lähtee lomalle vähän kireää, koska sitä itse ei ole vielä rentoutunut. Matkustimme Thomas Airways lentokoneella ja olimme siis premium luokassa, joka oikeasti kannatti kuin ne tavalliset, joissa ollaan vietetty kaikki matkat. Jalkatila oli todella iso, että tuolinkin sai melkeen sänky asentoon jos halusi. Meille tarjottiin heti shampanjaa ja mehua, kun saavuimme koneeseen. Ohitimme myös kaikki muut, ettei tarvinnut jonottaa niitä helvetin pitkiä jonoja passin tarkastuksessa. Viihde palvelut oli ilmaisia meille, isot tarjottimet joissa oli ruokaa yhdelle ihmiselle jo ihan liikaa. Saimme kaksi kertaa isot annokset ruokaa ( joka oli todella hyvää! ) ja välipaloja mitä halusi ja juomia niin paljon kun navasta irtosi.

Lentomme kesti meno matkalla 10h 50 min. ja paluu matkalla 11h 50min. Kun astuimme ulos Thomsonin koneesta, voin vain kuvailla sitä tunnetta kun kosteus ja lämpö tulee iholle ja ilmeet jokaisella nousee taivaisiin.

Näinä kahtena viikkona kävimme monilla saarilla. Kaksi hienointa saarta olivat minun mielestäni Boda boda ja Maya beach. Se veden kirkkaus ja ranta, ah voi vain sanoa! Railey saarilla kävimme toiseksi viimisenä päivänä, joka oli aika yllättävä kokemus. Ainut päivä jolloin satoi ja meren aallot paiskasivat kallioita pitkin. Saari oli ihan siisti ja kaunis, mutta sen meren kuolleet korallit, jotka olivat kulkeutuneet rantaan. Se oli inhottavaa ja sain aika syvän haavan kun korallin palanen tarrasi jalkapohjaan. Äiti sitten desifioi sen käsidesillä ja laastaria vaan päälle paljon ja kenkä jalkaan. Se ei ollut oiken mukava kokemus, mutta aika pelottavaa oli mennä sellaisella hennolla puuveneellä, joka ei ollut edes isoa moottoria. Kuljettaja joutui ohjaamaan venettä, äyskäröimään vettä veneestä ja rauhottelemaan meitä, iskä sitten onneksi alkoi äyskäröimään niin loppumatka sujuikin hyvin.

Olisin ajatellut ottaa teille videon, joka olisi ollut ehkä vähän kivempi kuin tämä, mutta muistia olisi mennyt paljon ja aikaa ei olisi ollut ottaa. Toivottavasti tykkäsitte, koska minä ainakin pidin matkastani ja jos jäi kysyttävää niin kysykää ihmeessä! Palaan joku päivä vielä ostosten pariin, nähdään!




Boda-boda











Maya- beach






Phi-phi island










Railey- island













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti