sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Beautiful

Moikka taas! Jo yli kaksi viikkoa lomasta on kulunut, suhteellisen rauhallista, mutta hauskaa ja hyvää seuraa. Koko ajan tuntuu enemmän, että parempaan päin mennään. Jokaiselle varmaan tuli tulokset mihin kouluun pääsivät, kun päivä koitti niin mua ei oo jännittänyt yhtään niin paljon vähän aikaan. Astuin koulun oven eteen, jossa luki lappu kaikista ketkä ovat kouluun päässeet. Silmät kohdistuivat heti sukunimen mukaiseen aakkosjärjestykseen olevaan sukunimeen, jossa oli mun nimi! Innostuin todella paljon, että pääsin sisään. Mentiin sitten parin kaverin kanssa hakemaan kansliasta pino lappuja ja kalenteri.
Perjantaina olin kaverilla yötä ja kamerakin oli mukana, mutta kuvia ei ole yhtään, joka on harmi. Meillä oli todella hauskaa varsinkin, kun kaksi muuta kaveria ilmestyivät paikalle ja perjantai yö sitten valvottiin (vähän liiankin paljon, kun eräs henkilö ei voinut jättää koirien vinku leluja rauhaan)
Lauantainakin menin yöksi samalle kaverille ja grillattiin siinä sitten koko porukan voimin, juteltiin ja nukuttiin. Mitäs te meinaatte tehdä juhannuksena? Itse lähden sukulaisten luo syömään. Siitä erillaista postausta, jos ei aikaisemmin tule, nähdään!

Isot ja rauhassa syödyt aamiaisetErillaisten korujen käyttöäIhania tuliaisia EspanjastaHaluttuun lukioon pääsyHerätä ja nukkua rauhassa ja tulla onnelliseksiKESÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti