sunnuntai 31. elokuuta 2014

(NEW) ROOM TOUR

Moikka! Pahoitteluni vielä tuosta edellisestä postauksesta, mutta en vain pystynyt siinä kertomaan sen enempää asiasta. Se vetää todella herkäksi ainakin minut, että nykyään puututaan niin hyvin kiusaamiseen ja pistetään sille stoppi. Ehkä sitten joku päivä kerron enemmän, kun vain tekee mieli. Kuitenkin tämän postauksen asiaan, eli uudistuneen huoneeni videota. Edellisestä room tour- kierroksesta, johon pääsette tästä onkin jo vähän aikaa. Huoneeni on muuttanut minun mielestäni loogisesti järjestystä, sekä uusi tv- taso, työpöydän tuoli, lampaantalja, tyynyt, vaatekaappi ja tietenkin pikku asioita on tullut ostettua.

Tykkään uudesta huoneestani erittäin paljon, koska se on paljon valoisampi ja haluisinkin kuulla mitä te tykkäsitte? Oliko vanha huone teidän mielestänne kivempi vai se edellinen ( ,johon tosiaan pääsette ylemmästä linkistä, joka näkyy pinkillä värillä) ?

Hope you enjoy the video and see you soon 


Uudistettu huone from vivianlaura on Vimeo.

perjantai 29. elokuuta 2014

#kutsumua



"En uskaltanut mennä ala-asteella koulu kyytiin, koska kiusaajani odottivat minua siellä. En ollut silloin vahva, mutta nyt olen entistä vahvempi. Olen kiitollinen, että minulla on ihanin perhe, parhaat ystävät ja poikaystävä, jotka tsemppaavat minua eteenpäin vaikeinakin aikoina. Olen kokenut 20 leikkausta elämäni aikana, mutta ne ovat tehneet minusta selviytyjän. Älä kiusaa/ hauku niitä, jos et tiedä mitä heidän sisällään on tai miltä heistä oikeasti tuntuu..."

Tämän tekstin ja kuvan lisäsin instagramiin tunti sitten. Aamulla ajattelin, kun näin tämän #kutsumua merkinnän etten itse laita sitä tänne, mutta koulun jälkeen luettuani kahden ihmisen kyseiset tekstit ajattelin itsekin tulla sen kirjoittamaan. Haluan lisätä sen tänne blogin puolellekkin, jos itse haluatte tämän toteuttaa. Minua tämä auttoi paljon, että pääsi avautumaan siitä mitä joku ihminen voi saada toiselle aikaan. Olen nyt aika sanaton, eikä tekstiä oikein enään tule, mutta tajuatte varmasti oman tilanteeni ja muiden, jotka ovat tämän tehneet. Kiitos 

ps. Pahoitteluni vähän sekaisesta postauksesta, mutta toivottavasti kunnioitatte #kutsumua tagia, jotka sen haluavat tehdä. Uutta huonepostausta on kuitenkin luvassa lähiaikoina, joten pysykää valppaina, heippa 

tiistai 5. elokuuta 2014

COTTAGE PHOTOS AND VIDEO

Heippa! Viikonloppu sujui meidän puolesta mökillä. Lähdimme ihan perheen kanssa viettämään loma- aikaa, sekä vietimme "rauhallista" poikaystävän 18- vuotis päivää. Kavereita tai muita aikuisia ei valitettavasti päässyt mukaan, koska niin monella oli jotai muuta tekemistä. Juhlitaan kuitenkin vielä kaveri porukalla kunnolla synttäreitä. Annoin poikaystävälleni lahjaksi sukulais juhlissa ensimmäiset kaksi lahjaa. Karvanopat (, jotka olivat ihan vitsillä ostetut, koska kysyin poikaystävän pikkuveljeltä mitä hän haluaisi. Eikä poikaystäväkään varmaan halua käyttää niitä, haha!) ja Stadiumista ostetun Warpin hupparin. Kun saavuimme mökille perjantai aamuna kello 9.00, tein hänelle kunnon aamiaisen ja annoin hänelle paljon kehutut peli/juttelu headsetit.

Otin vähän kuvia ja video klippejä, jotka sitten yhdistin yhdeksi videoksi. Paljoa ei materiaalia tullut, koska halusin vain nauttia perheen ja poikaystävän kanssa olevasta yhteisolosta, joka on näin kesällä jäänyt aika pienelle. Kuitenkin toivottavasti tykkäsitte ja palaillaan taas 
IMG_0871 IMG_0870 IMG_0862 IMG_0896j IMG_0889 IMG_0894 IMG_0917
Mökillä from vivianlaura on Vimeo.